Logent & HUB logistics. Uuden aikakauden yhteinen suunta | A new era with a shared direction

Logent Group vahvisti asemaansa Suomen markkinoilla ostamalla HUB logistics Finland Oy:n. Yhteinen arvomaailma, toisiaan täydentävä osaaminen ja laajentunut palveluverkosto avaavat uusia mahdollisuuksia niin asiakkaille kuin henkilöstölle.

Logent Group ja HUB logistics tiedottivat kesäkuun puolivälissä yrityskaupasta, jonka myötä Pohjoismaiden johtava logistiikkatoimija Logent osti suomalaisen HUB logistics Finland Oy:n koko osakekannan. Yrityskaupalle saatiin vahvistus maanantaina 23.6.2025, jolloin HUB logistics siirtyi virallisesti osaksi Logent Groupia.

Kyseessä on merkittävä askel, joka vahvistaa Logentin asemaa Suomen logistiikkamarkkinoilla ja tukee samalla yhtiön kasvustrategiaa Pohjois-Euroopassa. HUB logisticsin liittäminen osaksi Logentia täydentää konsernin kykyä tarjota monipuolisia ja joustavia ratkaisuja myös maantieteellisesti lähempänä asiakkaita.

– Meitä yhdistää aito halu kehittyä jatkuvasti ja luoda todellista arvoa asiakkaillemme. Yhdistämällä resurssimme ja osaamisemme kaikki palvelut nousevat uudelle tasolle, mikä omalta osaltaan vie meitä jälleen eteenpäin sopimuslogistiikan edelläkävijänä koko Pohjois-Euroopan alueella, Logent Groupin toimitusjohtaja Joel Engström kertoo.

Enemmän kuin osiensa summa

HUB logistics on kolmen vuosikymmenen aikana rakentanut vahvan aseman Suomen logistiikkamarkkinoilla asiakaslähtöisyytensä ja korkeatasoisen palvelunsa ansiosta. Yrityksellä on kattava toimipaikkaverkosto 13 paikkakunnalla, ja se tarjoaa asiakaskohtaisesti suunniteltuja logistiikkaratkaisuja kattaen niin moniasiakasvarastoinnin, sisälogistiikan kuin puupakkauspalvelut.

Logentin laaja pohjoismainen kokemus muodostaa yhdessä molempien tahojen kotimaan markkinoiden ja toimintojen tuntemuksen kanssa dynaamisen yhdistelmän. HUB:n vahva läsnäolo esimerkiksi pääkaupunkiseudulla sekä Tampereen ja Turun alueilla täydentää Logentin nykyistä verkostoa täydellisesti.

– Olemme ylpeitä siitä, mitä olemme saavuttaneet tähän mennessä ja liittyminen osaksi kansainvälistä Logent-konsernia on meille luonnollinen askel. Selkeä yhteinen suunta tuo uudenlaista kasvupotentiaalia, mikä taas luo uusia mahdollisuuksia molempien asiakkaille ja henkilöstölle, HUB logisticsin toimitusjohtaja Joni Sundelin sanoo.

Yhteiset arvot ohjaavat arkea

Molempia yrityksiä on ohjannut jo pitkään yhtenäinen arvopohja: asiakaslähtöisyys, operatiivinen huippuosaaminen ja jatkuva kehittäminen ovat kaiken keskiössä. Näiden varaan on hyvä rakentaa myös tulevaisuutta – saumattoman integraation ja selkeiden tavoitteiden kautta.

– Tämä on alku uudelle aikakaudelle. Tuomme yhteen osaamisen, intohimon ja halun kehittää Suomen parasta logistiikkaa. Asiakkaamme hyötyvät yhdistymisestä konkreettisesti – parempina palveluina, laajempana maantieteellisenä kattavuutena ja entistäkin vahvempana kumppanuutena, Sundelin kertoo.

Yrityskaupan myötä Logentin henkilöstö Suomessa kasvaa yhteensä noin 700 työntekijään yli 20 toimipaikassa. Integraatiotyö on jo käynnissä ja etenee vaiheittain kesän ja syksyn aikana.

– Nyt alkaa varsinainen yhteinen kehitystyö. HUB:n asiantuntemus täydentää hienosti Logentin pohjoismaista toimintamallia. Yhdessä voimme tarjota asiakkaillemme entistä vaikuttavampia logistiikkaratkaisuja niin Suomessa kuin koko Pohjois-Euroopassa, Engström summaa.

 

 

Lue myös: Logent Group vahvistaa asemaansa Suomessa ostamalla HUB logistics Finland Oy:n
Tutustu palveluihimme